Tämän kirjan luin pokkarina, eikä pokkarissa ollut minkäänlaista selostusta siitä, mistä kirja kertoo, joten en voinut kirjoittaa sen takakannen tekstiä, kuten olen tähän mennessä aina kirjoittanut. Sillä tavalla ei tule paljastettua liikaa kirjan tarinasta.
Niinpä otin tekstin adlibris.com:in sivuilta, toivoen samalla että en tule tehneeksi mitään väärää.
Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin talossaan Viron maaseudulla. Maa on itsenäistynyt edellisenä vuonna ja maareformi on alkanut. Vanhan naisen arjen katkaisee pihalle pyörtynyt parikymppinen Zara. Tultuaan tajuihinsa Zara kertoo pakenevansa pahoinpitelevää miestään ja pyytää turvapaikkaa. Kohtaaminen nostaa Aliiden mieleen repivät muistot valinnoista, jotka sinetöivät hänen lähimpiensä kohtalon. Omiin epätoivoisiin ratkaisuihinsa pakotetun Zaran tilanne puolestaan osoittaa, että vaikka aika on toinen, vaino ei ole loppunut, muuttanut vain muotoaan.
Nuoren silmin kirja vaikutti hieman tylsältä, ainakin aluksi. Mutta loppua kohden huomasin, että kiinnostuin kuulemaan loputkin sekä Aliiden että Zaran elämästä. Vaikka ensimmäiset 100 sivua luin hitaasti ja hieman tylsistyneenä, imin loppukirjan huomattavan nopeasti.
Kirja on historiallinen romaani, ja siinä kerrottiin rinnakkain sekä Aliiden että Zaran elämästä eri vuosikymmeninä. Se teki kirjasta hieman sekavaa, kun ensin puhuttiin sen hetkisestä ajasta kun Aliide ja Zara tapaavat, sitten hypätäänkin Zaran lapsuuteen, sitten takaisin sen hetkiseen aikaan ja sitten vielä Aliiden nuoruuteen.
En tiedä miksi, mutta loppujen lopuksi minulla oli hieman haikea olo, kun kuulin, mitä kaikkea nämä kaksi naista olivat joutuneet aikojen saatossa kestämään. Opin myös paljon uutta tuosta ajasta, ja uskonpa, että historianopettajanikin olisi ylpeä.
Kirja oli mielestäni hyvä, kokonaisuutta ajatellen. Plussapisteitä sai myös kirjan loppupuolella olevista suomennoksista kirjassa käytetyistä ulkomaankielisistä sanoista.
-Maria
Bret Easton Ellis, yksi kohutuimmista nykykirjailijoista, saa paljolti kiittää maineestaan vuonna 1991 ilmestynyttä romaaniaan Amerikan Psyko. Se lennätti hänet maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen ja jakoi samalla niin lukijoiden kuin kriitikoidenkin mielipiteet jyrkästi kahtia.
Yhtä kahtia jakautunut on romaanin päähenkilön, Patrick Batemanin, maailma. Hän on 26- vuotias komea, rikas ja sivistynyt miljonääripankkiiri, Wall Streetin herrasmies, jonka sisällä asustaa kuitenkin tri Jekyllin lisäksi myös mr Hyde. Öisin hän muuttuu sadistiseksi massamurhaajaksi joka raiskaa, kiduttaa, tappaa ja paloittelee uhrinsa osoitten ehtymättömän karmaisevaa mielikuvitusta. Kierre kiihtyy koko ajan, sillä aika ja maailma vaativat yhä voimakkaampia ärsykkeitä.
Amerikan Psyko päätyi luettavakseni - jälleen kerran - koulun kautta. Äidinkielen opettajamme sattui sanomaan tunnilla, että kirja ei sovi heikkohermoisille, mutta saa sen toki lukea, joten minähän pinkaisin ensimmäisenä kirjastoon lainaamaan tätä kirjaa. En ole heikkohermoinen, päin vastoin.
Tämä kirja jakoi myös minun - kuten monien kriitikoidenkin - mielipiteeni kahtia. En oikein osannut päättää, pidinkö kirjasta vai en. Saatan kyllä hieman kallistua sille puolelle, että kirja ei ihan ollut minun makuuni.
Ensimmäinen kolmannes kirjasta meni Patrickin tyypillisiin perjantai-iltoihin ravintoloissa ystäviensä ja tuttaviensa ja työkavereidensa kanssa, toinen kolmannes kertoi Patrickin harrastuksista pöytienvaraamisesta aina ihmisten kiduttamiseen ja tappamiseen. Loppu kirja kertoikin sitten näistä kaikista ja kirjan edetessä huomasi selvästi, että Patrick oli hullu ja sekoamassa vielä pahemmin.
Murhat olivat mielestäni ällöttäviä ja minun kävi sääliksi uhreja (mutta eikös se olekin tarkoitus...?), ja aika monessa murhassa käytettiin samoja "temppuja". Niitä ei kuitenkaan ollut liikaa, mikä oli mielestäni hyvä.
Kuitenkin, kirjan hahmot jäivät etäisiksi ja jatkuva jaarittelu vaatteista tylsistytti. Samaten tylsiä olivat väliin tungetut mielipiteet joidenkin bändien hyvistä ja huonoista biiseistä (Patrickin mielestä) ja muusta elämästä.
Kirja ei sovi heikkohermoisille, mutta ei myöskään sellaisille ihmisille, jotka eivät jaksa lukea jatkuvaa jaarittelua samantyylisistä tai turhanpäiväisistä asioista.
-Maria
