torstai 28. maaliskuuta 2013

Kauko Röyhkä - Miss Farkku-Suomi

Miss Farkku-Suomi on humoristinen ja herkkä kuvaus nuoren miehen kasvusta, musiikista ja suuresta rakkaudesta. Se kuvaa tarkkanäköisesti punkin ja uuden aallon tuloa Ouluun 1970-luvun lopulla.

Välde haluaa rakastaa Pikeä, luokan kauneinta tyttöä. Hän nauttii rosoisesta musiikista - Lou Reedistä ja New York Dollsista. Punk ja uusi aalto raivaavat elintilaa maailmalla, mutta kotikaupungin akustisen musiikin iltamissa hämyt laulavat vielä Bob Dylania.
Sitten Pike voittaa Suosikin kauneuskilpailun, ja hänestä tulee Miss Farkku-Suomi. Kaikki ei menekään niin kuin Välde haluaisi.


Olen katsonut tämän myös elokuvana. Vaikka pidinkin sekä kirjasta että elokuvasta, oli kirja minun mielestäni huomattavasti parempi, sillä elokuvasta jäi puuttumaan joitakin kohtauksia.
Kirja oli hyvin mielenkiintoinen, ainakaan minusta se ei ollut ollenkaan tylsä. Se oli myös humoristinen, mikä ainakin minun mielestäni oli hyvä juttu. Verrattuna elokuvaan, kirjassa kuvailtiin tapahtumat tarkemmin eikä siinä edetty yhtä nopeasti, joten lukijalle jäi aikaa käyttää omia aivojaan ja miettiä, missä mennään. Ympäristöä tai henkilöitä ei hirveästi kuvailtu, muutama sana silloin tällöin, mutta ainakin minulle se riitti. Tapahtumia kuvailtiin mielestäni sopivasti, ei hypitty hirveästi asiasta toiseen ennen kuin oli ensimmäistä asiaa tarkemmin selitetty.
Suosittelen kyllä kirjaa kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ainakin minulle tämä oli mukava lukuelämys ja voisin lukea tämän toiseenkin kertaan.


-Maria

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kami Garcia, Margaret Stohl - Lumoava Kirous

Takakansi:
"Rakkautta ennen ensisilmäystä
Gatlinin uneliaassa pikku kylässä kuka tahansa uusi tyttö herättäisi huomiota. Lena Duchannes ei edes ole kuka tahansa, ja Ethan Watelle hän on jotain vielä enemmän. Lena on tyttö, josta Ethan on nähnyt unia. Tyttö, jonka putoamista hän ei voi estää.
Lenalla ja Ethanilla on yhteys, jota kumpikaan ei voi hallita. Yhdessä he nousevat yhteisön ennakkoluuloja vastaan ja astuvat maailmaan, johon kuolevaiset eivät ole astuneet. Salaisuus, lumoava kirous, on valmis nousemaan esiin, vaientamaan kylässä huutaneen hiljaisuuden.
Lumoava kirous aloittaa eeppisen rakkausdraaman, jonka pohjalta tehty elokuva saapuu Suomeen helmikuussa 2013. Historiallinen noitasaaga on myyty jo 39 maahan.
Herkullinen musta fantasia"

Odotukseni tästä kirjasta olivat suuret. Sukupuolet olivat viimein vaihtuneet! Pettymyksen tuotti kuitenkin se, että kirja on kirjoitettu pojan näkökulmasta! Emmekö koskaan pääse kurkistamaan ihmis-paranormaali-suhteen paranormaalin ajatuksiin? Mielestäni kirjaan olisi saanut enemmän uutta kirjoittamalla Lenan näkökulmasta.

Ethan on kyllästynyt elämäänsä pikkukaupungissa. Hän suunnittelee jo gollegeen lähtöä, mutta tekee sen salaa, jottei äidin kuolemasta masentunut kirjailija-isä pelkäisi menettävänsä hänetkin. Kotiapulaisen Amman avulla hän on selvinnyt perhettä ravisuttaneesta menetyksestä.

Uuden lukuvoden alkaessa Macon Ravenwoodin - miehen, joka ei ole tiedettävästi koskaan poistunut kotoaan - siskontyttö aloittaa koulunsa muiden rinnalla. Hän ei ole tavallinen tyttö, eivätkä kylän asukkaat anna hänen unohtaa sitä.

Ethania tyttö kuitenkin kiehtoo. Heillä tuntuu olevan yhteys, ja Ethan siirtyy Lenan rinnalle tukemaan häntä.

Kylän naiset haluaisivat ajaa Lenan pois lastensa turvallisuuden nähden. He ovat vahvasti vakuuttuneet, että hän tietää pelkästään harmeja.

Mutta mikä Lena onkaan? Hiljalleen Ethanille selviää Lenan todellinen luonto. Hän on noita - loihtijoiksi itseään kutsuvat - ja kuusitoistavuotis syntymäpäivänään Lenan suvun jäsenet lunastetaan joko pimeyteen ja kirkkauteen. Lena ei ymmärrä, miksi muut loihtijat saavat valita, mutta he eivät.

Yhdessä he  sotkeutuvat satoja vuosia vanhaan kiroukseen, kiroukseen, jonka keskipisteessä Lena on. Keneen voi luottaa ja mitkä ovat ne salaisuudet, joilta heitä kumpaakin varjellaan?

Aluksi en ymmärtänyt tämän kirjan suosiota. Kirjahan on myyty yli 39 maahan, täytyyhän siinä jotain olla! Juoni vaikutti kliseiseltä, Ethanin ja Lenan suhde lapselliselta, kirjoitus tyyli vaihteli (uskoakseni johtuen kahdesta kirjailijasta)
Kaikesta huolimatta kirja alkoi loppua kohti parantua. Suhteeseen tuli jonkin asteista vakavuutta, kerronta alkoi olla sujuvampaa ja hahmoista tuli paljon aidompia. Varsinkin Radley oli oiva lisä kirjaan!

Loppujen lopuksi pidin kirjasta, varsinkin ihanasta loihtijamaailmasta. Yliluonnollisuus oli taidokkaasti kirjoitettu, vaikka olisinkin jäänyt kaipaamaan vielä hieman lisää ;)

- Anastasia

Ps. Kirjastahan tulee myös elokuva. Alla linkki traileriin:


http://www.youtube.com/watch?v=r9rjhB7KWEc

tiistai 8. tammikuuta 2013

Lenz Siegfried - Hetken hiljaisuus

On syksyinen aamu pienessä saksalaisessa koulussa Itämeren pohjoisrannikolla, 1900-luvun loppupuoliskolla. Oppilaat seisovat ääneti, hattu kourassa, kun rehtori kävelee puhujankorokkeelle surunauhoitetun valokuvan ohitse. Kahdeksantoistavuotias Christian katsoo kuvaa ja puhuu hiljaa mielessään Stellalle, koulun nuorelle englanninopettajalle, johon hän on rakastunut tulisesti. Tunne oli molemminpuolinen, mutta yhteisen kesän lopulla Stella loukkaantui veneilyonnettomuudessa ja kuoli; jäljelle jäi hiljaisuus, jota Christian tarinallaan täyttää. Hetken hiljaisuus säteilee viattomuuten tuntua ja etenee vaivattoman kevyesti, rakastuneen pakkomielteisesti polveillen.

Tämän kirjan bongasin kirjaston uutuus-hyllyltä, jota pidän silmällä. Hetken mielijohteesta päätin, että lainaisin kirjan. Se näytti mukavan lyhyeltä ja aihe omalla tavallaan mielenkiintoiselta. Valitettavasti jouduin, ainakin omasta mielestäni, pettymään.
Kirja on toki kaihea ja herkkä kertomus ensirakkaudesta ja eron tuskasta, mikä yleensä vetoaa minuun, mutta kirja oli myös jotenkin tylsä. Se oli myös varsin sekava, sillä siinä ei ollut minkäänlaisia lukuja vaan tekstiä tekstin perään. Kirjassa myös hypittiin paljon menneeseen ja sen hetkiseen aikaan, mikä myöskin hankaloitti lukemista, varsinkin kun vaihto tuli niin äkkiä.
Suosittelen kyllä lukemaan, mikään ei sinänsä estä tämän kirjan lukemista. Onhan tämä omanlaisensa tarina.


-Maria

perjantai 21. joulukuuta 2012

Sofi Oksanen - Puhdistus

Tämän kirjan luin pokkarina, eikä pokkarissa ollut minkäänlaista selostusta siitä, mistä kirja kertoo, joten en voinut kirjoittaa sen takakannen tekstiä, kuten olen tähän mennessä aina kirjoittanut. Sillä tavalla ei tule paljastettua liikaa kirjan tarinasta.
Niinpä otin tekstin adlibris.com:in sivuilta, toivoen samalla että en tule tehneeksi mitään väärää.


Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin talossaan Viron maaseudulla. Maa on itsenäistynyt edellisenä vuonna ja maareformi on alkanut. Vanhan naisen arjen katkaisee pihalle pyörtynyt parikymppinen Zara. Tultuaan tajuihinsa Zara kertoo pakenevansa pahoinpitelevää miestään ja pyytää turvapaikkaa. Kohtaaminen nostaa Aliiden mieleen repivät muistot valinnoista, jotka sinetöivät hänen lähimpiensä kohtalon. Omiin epätoivoisiin ratkaisuihinsa pakotetun Zaran tilanne puolestaan osoittaa, että vaikka aika on toinen, vaino ei ole loppunut, muuttanut vain muotoaan.

Nuoren silmin kirja vaikutti hieman tylsältä, ainakin aluksi. Mutta loppua kohden huomasin, että kiinnostuin kuulemaan loputkin sekä Aliiden että Zaran elämästä. Vaikka ensimmäiset 100 sivua luin hitaasti ja hieman tylsistyneenä, imin loppukirjan huomattavan nopeasti.
Kirja on historiallinen romaani, ja siinä kerrottiin rinnakkain sekä Aliiden että Zaran elämästä eri vuosikymmeninä. Se teki kirjasta hieman sekavaa, kun ensin puhuttiin sen hetkisestä ajasta kun Aliide ja Zara tapaavat, sitten hypätäänkin Zaran lapsuuteen, sitten takaisin sen hetkiseen aikaan ja sitten vielä Aliiden nuoruuteen.
En tiedä miksi, mutta loppujen lopuksi minulla oli hieman haikea olo, kun kuulin, mitä kaikkea nämä kaksi naista olivat joutuneet aikojen saatossa kestämään. Opin myös paljon uutta tuosta ajasta, ja uskonpa, että historianopettajanikin olisi ylpeä.
Kirja oli mielestäni hyvä, kokonaisuutta ajatellen. Plussapisteitä sai myös kirjan loppupuolella olevista suomennoksista kirjassa käytetyistä ulkomaankielisistä sanoista.


-Maria

tiistai 11. joulukuuta 2012

Bret Easton Ellis - Amerikan Psyko

Bret Easton Ellis, yksi kohutuimmista nykykirjailijoista, saa paljolti kiittää maineestaan vuonna 1991 ilmestynyttä romaaniaan Amerikan Psyko. Se lennätti hänet maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen ja jakoi samalla niin lukijoiden kuin kriitikoidenkin mielipiteet jyrkästi kahtia.

Yhtä kahtia jakautunut on romaanin päähenkilön, Patrick Batemanin, maailma. Hän on 26- vuotias komea, rikas ja sivistynyt miljonääripankkiiri, Wall Streetin herrasmies, jonka sisällä asustaa kuitenkin tri Jekyllin lisäksi myös mr Hyde. Öisin hän muuttuu sadistiseksi massamurhaajaksi joka raiskaa, kiduttaa, tappaa ja paloittelee uhrinsa osoitten ehtymättömän karmaisevaa mielikuvitusta. Kierre kiihtyy koko ajan, sillä aika ja maailma vaativat yhä voimakkaampia ärsykkeitä.

Amerikan Psyko päätyi luettavakseni - jälleen kerran - koulun kautta. Äidinkielen opettajamme sattui sanomaan tunnilla, että kirja ei sovi heikkohermoisille, mutta saa sen toki lukea, joten minähän pinkaisin ensimmäisenä kirjastoon lainaamaan tätä kirjaa. En ole heikkohermoinen, päin vastoin.
Tämä kirja jakoi myös minun - kuten monien kriitikoidenkin - mielipiteeni kahtia. En oikein osannut päättää, pidinkö kirjasta vai en. Saatan kyllä hieman kallistua sille puolelle, että kirja ei ihan ollut minun makuuni.
Ensimmäinen kolmannes kirjasta meni Patrickin tyypillisiin perjantai-iltoihin ravintoloissa ystäviensä ja tuttaviensa ja työkavereidensa kanssa, toinen kolmannes kertoi Patrickin harrastuksista pöytienvaraamisesta aina ihmisten kiduttamiseen ja tappamiseen. Loppu kirja kertoikin sitten näistä kaikista ja kirjan edetessä huomasi selvästi, että Patrick oli hullu ja sekoamassa vielä pahemmin.
Murhat olivat mielestäni ällöttäviä ja minun kävi sääliksi uhreja (mutta eikös se olekin tarkoitus...?), ja aika monessa murhassa käytettiin samoja "temppuja". Niitä ei kuitenkaan ollut liikaa, mikä oli mielestäni hyvä.
Kuitenkin, kirjan hahmot jäivät etäisiksi ja jatkuva jaarittelu vaatteista tylsistytti. Samaten tylsiä olivat väliin tungetut mielipiteet joidenkin bändien hyvistä ja huonoista biiseistä (Patrickin mielestä) ja muusta elämästä.
Kirja ei sovi heikkohermoisille, mutta ei myöskään sellaisille ihmisille, jotka eivät jaksa lukea jatkuvaa jaarittelua samantyylisistä tai turhanpäiväisistä asioista.


-Maria

tiistai 27. marraskuuta 2012

Lauren Oliver - Pandemonium Rakkaus on kapinaa


Jatko-osa Deliriumille, spoilaa, mikäli et ole ensimmäistä lukenut!
Takakansi:
”Mitään ’ennen’ ei ole. On vain nyt jja se, mikä koittaa seuraavaksi.”
"Lenan ja Alexin piti viettää koko loppuelämänsä yhdessä, mutta suunnitelma kariutui Portlandin rajavartioiden armottomiin laukauksiin. Luotien tavoittaman Alexin matka katkesi ennen alkamistaan. Lenan matka jatkui. Yksin.
Uusi Lena yrittää epätoivoisesti unohtaa painajaisensa, aikaisemman elämänsä ja Alexin. Haaveet yhteisestä elämästä ja rakkaudesta ovat vaihtuneet aktiiviseen työskentelyyn vastarintaliikkeessä. Savu- ja lliekkimuurin läpi selvinneestä herkästä nuoresta naisesta on kasvanut vahva ja uhmakas taistelija, joka on valmis soluttautumaan vihollisen selustaan riskejä kaihtamatta. Päällisin puolin järkkymättömän Lenan sisäinen maailma on kuitenkin sekaisin pahemmin kuin koskaan: onko elämällä lupa jatkua ilman Alexia? Ja ovatko kapinan polttoaineet, rakkaus ja vapaus, edelleen puolustamisen – tai kokemisen arvoisia?
Dystooppisen Delirium-trilogian uutuus jatkaa kouraisevaa kuvaustaan ihmiskunnan tulevaisuudesta, vapisevasta valtakoneistosta, sortuvista ihanteista ja sorretuista yksilöistä. Pandemonium on tarina kriminalisoiduista tunteista ja kaaokseen johtavasta tunteettomuudesta: epätoivoisesta yrityksestämme pitää kiinni ihmisyydestä olosuhteissa, joissa nuorallakävellään elämän ja kuoleman välimaastossa."

Deliriumia syytettiin paljonkin samankaltaisuuksista Ally Condien Tarkoitettu -kirjan kanssa. Vaikka Pandemonium ei olekkaan enää niin samanlainen, on silti yhtäläisyyksiä löydettävissä Rajalla -jatko-osan kanssa. Asia ei nyt kuitenkaan ole kummakaan, koska Genre on nyt vähän sen tyylinenkin, että yhtäläisyyksiä on hankala välttää.
Tarina vuorottelee kahdessa ajassa. Silloin Alex asui korvessa Invalidien kanssa. Nyt hän on soluttautunut yhteiskuntaan vastarintaliikkeen mukana.
Silloin. Lena on sekaisin Alexin kuoltua aidalle. Yritys onnistui hänen osaltaan, mutta heidän oli tarkoitus mennä korpeen kahdestaan. Nyt Lena on yksin. Hän löytää hyvin pian yhdelle korven "kotipesälle" missä asuu Korpin johtama yhteisö. Töitä täytyy tehdä raskaasti, ja ruuasta on pulaa. Tämäkin on kuitenkin parempi, kuin eläminen aidan toisella puolella "zombimaassa". 
Korvessa Lena saa hyviä ystäviä. Vaikka hän yhä toisinaan painii yhteiskunnan iskostamien sääntöjen kanssa, alkaa hän sopeutua vapaampaan elämään. Mutta onko elämällä lupa jatkua ilman Alexia?
Nyt. Lena toimii osana DVA, Deliriasta vapaa amerikka, järjestöä, tarkoituksenaan onkia tietoja vastarintaliikkeelle. Yhteiskunnan ihmisiä järkyttää Raadonsyöjien, joita he toki luulevat tyypillisiksi Invalideiksi, hyökkäykset, ja niiden tuoman mielikuvat. 
DVA:n puheen johtajan poika, Julian, on komea poika, jota Lena määrätään pitämään silmällä. Kun kesken DVA:n suuren tapahtuman Raadonsyöjät hyökkäävät, on hänen pakko seurata Juliania viemäriin. Hänen kolkataan, ja hän herää samasta sellistä Julianin kanssa. Asiassa on jotain hämärää, mutta mitä?
Vaikka haluaisin olla vertaamatta Pandemoniumia ja Rajalla -kirjaa, on minun pakko. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Lauren Oliverin Pandemoniun on vauhdikkaampi, ja parempi. Molemmat ovat kauniisti kirjoitettuja, mutta Rajalla tuntui junnaavan toisinaan paikallaan. Hahmot ovat mielestäni aidompia ja uskottavampia, mutta se on vain mielipiteeni. 
Ainoaa miinusta antaisin jatkuvasta "Rakkaus tappaa" shaibasta, mutta koska se on niin suuri osa kirjaa, jätän miinuksen antamatta.
Teos oli kerrassaan mukavaa luettavaa, ja jäänkin tässä odottelemaan jatko-osaa innolla. 
-Anastasia

tiistai 6. marraskuuta 2012

Salla Simukka - Jäljellä & Toisaalla


Jäljellä

Takakansi:
"Emmi Aalto on 15-vuotias tyttö, josta tuntuu, ettei  hän ole mitään. Koulussa hän ei ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, vaan on pelkkä potenttiaali. Emmi päättää karata, jotta hänestä tulisi edes tyttö, joka katosi. Mutta kun hän palaa karkumatkaltaan, kotona ei ole ketään. Eikä naapuritalossakaan. Eikä koko kaupungissakaan. Kaikki ihmiset ovat kadonneet, vai ovatko?"

Tulevaisuuden järjestelmässä jokainen ihmine luokitellaan oman lahjakkuusalueensa mukaan. Toiset ovat Aktivisteja, toiset Intellektuaaleja ja niin edelleen.
  Emmi on Potentiaali. 15-vuotiaana se on erittäin harvinaista, ja hän tuntee itsensä näkymöttämäksi. Ystäviä ei oikeastaan ole. Hän karkaa. Kun hän palaa kotiin, hän ei löydä ketään. Kaikki ovat kadonneet.

Hän tapaa viimein Onervan. Hän ystävystyy masentuneen tytön kanssa, ja yhdessä he alkavat selvitellä mysteeriä. Missä kaikki ovat? Miksi juuri he jäivät jäljelle? Pakkaa sekottaa vielä se, että Emmi alkaa saada satu viitteitä. Hän rakastaa satuja, ja kun lauseen pätkiä hänen lempi saduistaan alkaa ilmestyä kaikkialle, on jokin vielä pahemmin pielessä.

Luin kyseisen kirjan kesällä. En ole muutenkaan koulukiireiltäni oiken kerennyt lukea lähiaikoina. Tulin kuitenkin juuri lukeneeksi juuri jatko-osan Toisaalla, joten päätin arvostella tämän tässä samalla.
   Rakastin satu viitteitä. En tiedä, olenko muuten vain hieman outo ihminen, mutta ne kuvastivat kauniisti ihmisen kykyä tarttua tuttuun ja turvalliseen, siitäkin huolimatta, että kaikki oli kadonnut.

Lue kirjasta enemmän: http://jaljella.wordpress.com/tag/jaljella/

Toisaalla (SAATTAA SPOILATA!)

Takakansi:
"18-vuotias Samuel Järvi on varsinainen nörtin stereotypia: pojan yöt kuluvat tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Kontaktit tyttöihin ovat jääneet vähäisiksi. Koulun loputtua hän ei tiedä, mitä tekisi.
   Yllättäen Samuel saa kuitenkin tarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä.

Projekti on täynnä yllätyksiä, mutta suurin yllätys on kuitenkin se, että Samuel rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään."
Samuelin vanhemmat ovat veloissa. Summa on suuri, vaikka heillä ei ole edes asuntolainaa. Kun Samuel saa työtarjouksen, josta maksetaan mieletön summa, hän ei voi muuta, kuin suostua.
  Työssään hän kuitenkin kohtaa esteitä. Hän rakastuu ensimmäistä kertaa Emmiin. Koko homma alkaa mennä suorastaan moraalittomaksi, eikä hän kykene vaikuttamaan asiaan ollenkaan.
Toisaalla jatkaa Jäljellä -kirjan tarinaa toisesta näkökulmasta. Se ratkaisee kaiken, mikä jäi ensimmäisessä osassa epäselväksi. Tavallaan Jäljellä perustui kauniiseen viehätykseen tyhjästä maailmasta, ja suurista mysteereistä, ja tämä kirja rikkoo ne.
  Se kuitenkin tuo tilalle todellisuuden. Ensirakkauden tavanomaisuus, arjen huolet ja murheet. Se onnistuu silti säilyttämään sen kauniin ja hauraan tunnelman, joka kesti läpi ensimmäisen osan.

-Anastasia