lauantai 13. lokakuuta 2012

Alice Hoffman - Punainen puutarha

Takakansi: (luin kirjan noin viikko sitten, joten kopion tekstin Gummeruksen sivuilta)

"Blackwellissä Massachusettsissa on puutarha, jossa kasvaa ainoastaan punaisia kasveja. Kerrotaan, että puutarhasta voi löytää totuuden, jos sitä vain osaa ja uskaltaa etsiä.

Urhea Hallie Brady päätyy aviomiehensä kanssa juuri tuolle kohtaa Amerikkaa etsiessään omaa maapalaa, jolle asettua. Sinne, ankeriaita tulvillaan olevan joen rantaan, he päättävät perustaa kotinsa. Näin syntyy Blackwellin kylä. Ensin mustakarhuja on enemmän kuin puita, mutta pikkuhiljaa kylä kasvaa, ja seuraavat sukupolvet syntyvät jo paljon suurempaan kaupunkiin.  

Hallie Bradyn jälkeläiset rakastavat, vihaavat, perustavat perheitä, jäävät yksin, jättävät kaupungin taakseen ja palaavat taas takaisin. Vanhat tarinat elävät kaupunkilaisten mielessä: hukkuneen pikkutytön kerrotaan vieläkin vaeltavan joen rannalla, ja asukkaat puhuvat edelleen muukalaisesta, joka saapui kylään sinä vuonna, kun kesä ei tullut ollenkaan.

Kaunis ja väkevä Punainen puutarha kertoo yhden amerikkalaisen kaupungin tarinan. Moniääninen historiallinen romaani alkaa 1700-luvun lopulta ja päätyy tähän päivään. Hoffman osoittaa taitavasti, kuinka vähän ihmisten ajatukset rakkaudesta ja menetyksestä muuttuvat vuosisatojen kuluessa, vaikka ympärille kasvaa kokonainen kaupunki."


Kirjasto reissullani Punaisen puutarhan värikäs kansi veti puoleensa. Vaikka minulla ei oikein ole ollutkaan aikaa lukea kertomakirjallisuutta, sain tämän silti luettua.

Kirja sisältää lyhyitä novelleja Blacwellin kylän historiasta. Kaikki alkaa 1700-luvulla, ja päättyy nykypäivään. En oikeastaan voi arvioida juonta, mutta sen voin sanoa, että kirjailija onnistui hienosti sisäistämään jokaisen aikakauden tyylin. Myös historialliset tapahtumat, kuten Yhdysvaltojen sisällissota on hienosti mukana.

Hahmot olivat erilaisia, vaikka välillä minulla he menivätkin sekaisin seuraavaan sukupolveen siirryttäessä. Jokaisella tarinalla oli omanlaisensa sielu, eikä loput olleet aina pelkkää  ruusuilla tanssimista. Hauskinta oli seurata hahmojen tietoutta omasta historiastaan. Tarinat kulkivat suusta suuhun perimätietona, ja kun ne itse oli aikaisemmin lukenut, oli olo jopa hieman ylpeä. (Vai olenko vain outo?) 

Myös luonto on mukana tarinassa. Vielä nykyaikaankin siirryttäessä se on erottamaton osa Blackwelliläisiä. 

Antakaa anteeksi lyhyt tekstini, en ole jaksanut vähään aikaan muutenkaan kirjoitella blogiin, kun minulla on ollut jo vähän pidemmänkin ajan hyvä kirjoitus putki. On kuitenkin virkistävää kirjoittaa eri tyylistä tekstiä.

- Anastasia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti