Lenz Siegfried - Hetken hiljaisuus

On syksyinen aamu pienessä saksalaisessa koulussa Itämeren pohjoisrannikolla, 1900-luvun loppupuoliskolla. Oppilaat seisovat ääneti, hattu kourassa, kun rehtori kävelee puhujankorokkeelle surunauhoitetun valokuvan ohitse. Kahdeksantoistavuotias Christian katsoo kuvaa ja puhuu hiljaa mielessään Stellalle, koulun nuorelle englanninopettajalle, johon hän on rakastunut tulisesti. Tunne oli molemminpuolinen, mutta yhteisen kesän lopulla Stella loukkaantui veneilyonnettomuudessa ja kuoli; jäljelle jäi hiljaisuus, jota Christian tarinallaan täyttää. Hetken hiljaisuus säteilee viattomuuten tuntua ja etenee vaivattoman kevyesti, rakastuneen pakkomielteisesti polveillen.

Tämän kirjan bongasin kirjaston uutuus-hyllyltä, jota pidän silmällä. Hetken mielijohteesta päätin, että lainaisin kirjan. Se näytti mukavan lyhyeltä ja aihe omalla tavallaan mielenkiintoiselta. Valitettavasti jouduin, ainakin omasta mielestäni, pettymään.
Kirja on toki kaihea ja herkkä kertomus ensirakkaudesta ja eron tuskasta, mikä yleensä vetoaa minuun, mutta kirja oli myös jotenkin tylsä. Se oli myös varsin sekava, sillä siinä ei ollut minkäänlaisia lukuja vaan tekstiä tekstin perään. Kirjassa myös hypittiin paljon menneeseen ja sen hetkiseen aikaan, mikä myöskin hankaloitti lukemista, varsinkin kun vaihto tuli niin äkkiä.
Suosittelen kyllä lukemaan, mikään ei sinänsä estä tämän kirjan lukemista. Onhan tämä omanlaisensa tarina.

-Maria